Hanukka (Vihkimisen juhla – חנוכה)
Hanukka ei ole raamatullinen juhla, mutta sen alkuperä on temppelikeskeinen ja osa juutalaisen kansan historiaa. Kertomus löytyy 1. Makkabealaiskirjasta.
Taustaa
Aleksanteri Suuren kuoltua vuonna 323 eKr. hänen valtakuntansa jäi osittain hänen kansalaisilleen makedonialaisille, Egypti Talmeukselle ja Syyria Seleukukselle. Viimeksi mainitut taistelivat laajentaakseen raja-aluettaan, joka oli Israelin maa. 100-luvulla eKr. Syyrian kuninkaaksi nousi Antiokus Epifanes, joka harjoitti tiukasti hellenistisiä, hedonistisia elämäntapoja. Kaikista jumalista hän piti eniten Zeuksesta ja julisti itse olevansa Zeuksen ruumiillistuma, minkä vuoksi hän halusi alistaa kaikki kansat palvomaan itseään. Tätä eivät Israelin juutalaiset voineet tehdä.
Makkabealaiskirjan kertomus
Israelissa tuolloin asunut juutalainen kansa oli kooltaan vähäinen ja asui Jerusalemin alueen ympäristössä. Enemmistö viljeli maata, mutta Gennesaretin järven ympärillä asui kalastajia, Sepporiksessa kankaantekijöitä ja Nasaretissa puuseppiä. Juutalaisilla oli pieni mutta voimakas armeija, joka vastusti käännytysyrityksiä kuolemaan saakka. Antiokukselle tämä merkitsi kapinaa, ja hän päätti valloittaa juutalaiset heidän uskontonsa kautta. Hän väitti, että Israelin Jumala on sama Taivaan Jumala kuin Zeus. Jos hän, Antiokus on Zeuksen ruumillistuma, hän on myös lihaan tullut Israelin Jumala. Hän pakotti ylipapin hän osallistumaan sian uhraamiseen, jonka veri vuodatettiin Kaikkein pyhimmässä. Tämän häpäisyn jälkeen temppelistä tuli juutalaisille kelvoton jumalanpalveluspaikka.
Juutalaisten vastarintaliike alkoi Modi’inin kylästä Jerusalemin länsipuolelta. Antiokus vaati, että paikallisen pappisuvun isän Matitjahun olisi uhrattava uudelle jumalalle, mutta pappi ei suostunut, ja tuona päivänä alkoi makkabealaiskapina herjaajahallitsijaa vastaan. Pienen armeijan päälliköiksi Matitjahu nimitti viisi poikaansa, joista tunnetuin oli Jehuda, Juudas. Makkabealaiset saivat nimensä sanasta Makabi (hepr. מכבי), joka on lyhennys ylistysjakeesta: ”Kuka on sinun kaltaisesi jumalten joukossa, Jahve?” (2. Moos. 15:11, ks. myös: 1. Kun. 8:23; 2. Aik. 6:14; Ps. 35:10; 71:19; 89:8; Jer. 10:7)
Makkabealaisarmeija käytti hyväkseen maaston tuntemustaan Jerusalemin vuoristoisella alueella. Juudas Makkabeus ei nähnyt kapinan loppua, vaan kuoli sitä ennen. Hänen veljensä Joonatan saavutti lopullisen voiton. Mutta Juudaksen ansiosta juutalaiset saivat voiman ja motivaation taistella voittoon. Hän johdatti armeijansa Siionin vuorelle, missä temppeli oli poltettuna. Hän toi sinne papit, jotka hävittivät saastutetun alttarin, rakensivat uuden ja pyhittivät alueen uudelleen. Kislevkuun 25. päivä temppeli vihittiin uudelleen. Tuolloin syyrialaisten armeijaa ei ollut vielä täysin voitettu, mutta se oli karkotettu Jerusalemin alueelta.
Temppelin uudelleenvihkimisjuhla kesti kahdeksan päivää, saman ajan, joka Salomolta kului ensimmäisen temppelin pyhitykseen. Vihkimisjuhlan aikana noudatettiin lehtimajanjuhlan käskyjä ja käytäntöjä, joita ei voitu harjoittaa, kun temppeli oli rauniona.
Juhlan vietto Uudessa testamentissa ja Jeesuksen elämässä
Makkabealaisten teot jättivät syvän jäljen kansan elämään. Juudaksen veli Joonatan toimi kapinan aikana voideltuna ylipappina ja samalla Israelin hallitsijana eli kuninkaana. Tästä alkoi hasmonealaisten dynastia, jossa ylipappi ja kuningas olivat sama henkilö. Vanhimmisto ei kuitenkaan suostunut tähän, koska Tooran mukaan ylipapin – jonka virkanimi oli Messias – oli oltava leeviläinen, kun taas kuninkuus oli annettu Juudan heimolle, eikä sama henkilö voinut olla molempia, vaikka Daavid, joka oli Israelin voideltu kuningas, oli toiminut myös ylipappina väliaikaisesti. Tästä oli syntynyt juutalainen termi Melech ha-Mashiach eli ’Kuningas Messias’.
Erimielisyyden seurauksena syntyi uusi lahko ha-Prushim (fariseukset), joka erottautui muusta kansasta osoittaakseen, ettei alistuisi hasmonealaiskuninkaalle. Jeesuksen aikana kansassa asian ympärillä oli paljon jännitettä.
Jeesus tiesi, kuinka syvä merkitys temppelin uudelleenvihkimisellä oli ollut. Hän sanoi fariseuksille, että jos temppeli tuhottaisiin, hän voisi rakentaa sen uudelleen kolmessa päivässä. Jeesuksen monet lauseet ymmärrettiin uhkana temppelin olemassaololle. Kun Sakarjan profetia (9:9) lupaa, että Israelin kuningas tulee Siioniin aasin varsalla, on vaara, että epäpuhdas eläin astuisi suoraan pyhäkköön (joka itse on Siion) ja tekisi sen palvelukseen kelvottomaksi, kuten Antiokus teki aikanaan teurastamalla sian pyhäkössä. Samoin lausahdus temppelin tuhoamisesta ja uudelleenrakentamisesta osui herkkään kohtaan kuulijoiden sydämissä nimenomaan hanukan tapahtumien valossa.
Kansan elämässä hanukan merkitys oli suuri. Sen samankaltaisuus lehtimajanjuhlan kanssa teki siitä, ei pelkästään voittojuhlaa pakanoista, vaan pienen pyhiinvaellusjuhlan.
Johannes kertoo, että Jeesuskin oli temppelissä hanukan juhlan aikaan (Joh. 10:22−23) Salomonin pylväikössä, jossa Salomo aikanaan vihki ensimmäisen temppelin. Samassa salissa Jeesusta haastettiin tunnustamaan, onko hän Israelille luvattu Messias, ja Jeesus vastasi, että vaikka hän sen paljastaisi, kukaan ei sitä kuitenkaan uskoisi. Myöhemmin kansa kuitenkin saa vastauksen. Samassa salissa Pietari julistaa Jeesuksesta koko kansan edessä parannettuaan ramman miehen (Ap. t. 3:11).
Nykyiset viettotavat
Rabbiininen juutalaisuus jatkaa fariseusten perinnettä, mikä tarkoittaa, ettei rabbien ollut helppo suhtautua myönteisesti makkabealaisten saavuttamiin voittoihin ja hasmonealaisdynastiaan ja sen seurauksiin suhteessa kuninkuuteen ja Messias-käsitykseen. Vaikeinta rabbeille oli Juudas Makkabeuksen voitto syyrialaisista. Fariseukset uskoivat, että jos Jumala tahtoo voittaa vihollisen, Hän ei tarvitse siihen ihmisen apua. Siksi makkabealaisten taistelu merkitsi fariseuksille ja myöhemmin rabbeille Jumalan tahtoa vastaan toimimista.
Rabbit pyrkivät häivyttämään Juudaksen aktiivisen roolin Jumalan päämäärän toteuttajana ja kiinnittämään huomion hanukan kohdalla ”yliluonnollisempaan” asiaan, joka oli legenda hanukan ”öljyihmeestä”. Juutalainen selittäjä, rabbi RaMBaM kirjoitti keskiajalla: ”Kislevkuun 25. päivänä hasmonealaiset menivät pyhäkköön (syyrialaiset voitettuaan), eivätkä löytäneet kuin yhden öljyastian, joka oli sinetöity profeetta Samuelin ajoilta. He valmistivat kahdeksan lamppuvarrasta. Vaikka öljyastia sisälsi vain yhden päivän öljyn, siitä riitti kuitenkin lamppuihin kahdeksan päivää.”
Nykyään, kun temppeliä ei enää ole, öljyihmeen merkitys on korotettu makkabealaisten voiton yläpuolelle. Hanukasta tuli juutalainen valon ja öljyihmeen juhla. Kuten legendassa sanotaan, jokaisessa juutalaisessa kodissa sytytetään kahdeksan kynttilää yhdeksännellä, erillisellä sytyttäjäkynttilällä ja syödään öljystä tehtyjä ruokia, kuten hillotäytteisiä munkkeja, sufganioita.